La Massanan vaellukset edellyttävät helpommassa ryhmässä melko hyvää kuntoa ja varmaa askellusta paikoitellen kivikkoisilla poluilla. Pidemmille vaelluksille osallistuvassa ryhmässä reitit edellyttävät useimpina päivinä hyvää kuntoa ja varmaa askellusta pääsääntöisesti kivikkoisilla poluilla. Vaellusten pituudet noin 8-15 km, kävelyosuuksien kestot vaelluksilla keskimäärin noin 4-7 tuntia (ei sis. taukoja). Korkeusero vaelluksilla, nousuissa ja laskuissa noin 470-1450 m. (min./max.) Etappien pituudet vaihtelevat eri tasoon jaettavien vaellusryhmien välillä. Myös vallitseva sää ja lämpötila vaikuttavat päiväkohtaisesti reitteihin.
Ranskan ja Espanjan välissä sijaitseva Andorran vuoristoinen pienoisvaltio tarjoaa sopivasti uudenlaista vaelluskulmaa Keski-Euroopan kohteisiin verrattuna. Andorran matkojen tukikohtamme on lähellä maan pääkaupunkia Andorra la Vellaa sijaitseva eloisa vuoristokylä La Massana. Välimeren läheisyys pitää sään miellyttävänä ja paikallinen ruoka- sekä juomakulttuuri ovat tasoltaan erinomaisia. Kun matkaan kuuluu vielä paikallisten oppaiden vetämät vaellukset ja niillä tarvittavat paikalliskuljetukset, on kasassa erinomaisen vaellusviikon ainekset!
Paikallisen yhteistyökumppanimme oppaat ovat laatineet kattavan viikko-ohjelman, joka sisältää viisi monipuolista ja kiinnostavaa reittiä eri puolilla pienoisvaltion vuoristoa. Olosuhteiden salliessa yhdellä vaelluksista on mahdollista huiputtaa myös maan korkein vuori, Coma Pedrosa (2942m.)!
Kaksi paikallisopasta mahdollistavat eritasoiset ryhmät. Kuntoryhmällä reitit ovat keskitasoa, jolloin korkeuseroa päiväetapeilla kertyy noin 500-700m. Sporttiryhmälle on tarjolla pidempiä ja vaativampia reittejä, joilla korkeuseroa on noin 700-1400m.
Vaelluksen ja patikoinnin lisäksi La Massana tunnetaan paikallisena pyöräilyn harrastajien mekkana. Laadukkaista maastopyöristään tunnettu andorralainen pyörämerkki, Commencal, sijaitsee La Massanassa.
Ajankohta, syksy (la-la): 14–21.9. ja 21-28.9.2024
Opaskohde:
Kohteessa on paikallisopas sekä You Travelin suomalainen matkanjohtaja.
Kyläkorkeus: 1230 m.
Vaelluspaketti: Vaelluspaketti sisältyy Andorran matkan hintaan, viisi opastettua vaellusta eri puolilla Andorraa.
Vaativuustaso: 3
Alueen kotisivut:
www.visitandorra.com
Alustava lentoaikataulu:
AY1653: HEL 17:05 – BCN 20:05
AY1654: BCN 10:05 – HEL 15:10
Lentokenttäkuljetukset:
Noin 3 h 15 min
You Travelin matkanjohtaja:
Andorran vaelluspoluilla matkanjohtajanasi toimii You Travelin Petri Verhola.
Andorran matkaan sisältyy viisi oppaan johdolla tehtävää vaellusta eri puolilla maata. Opastuksen lisäksi vaelluspakettiin sisältyvät vaelluksilla tarvittavat paikalliskuljetukset sekä vaelluksille mukaan otettavat piknik-lounaat. Sääolosuhteiden yms. vuoksi muutokset mahdollisia. Kaksi eri ryhmää (Sportti ja Kunto) mahdollistavat eri tason reittivaihtoehdot.
Madriu-Perafita-Claror: Viikon avausvaellus laaksoon, jonka kulttuurimaisema ja vuosisatojen taakse ulottuvat perinteet ovat vuodesta 2004 alkaen luokiteltu Unescon perintökohteeksi. Reitti etenee Madriu-jokea seuraillen Bordes de Rámioon (1600m.), josta kuntoryhmä jatkaa suoraan Jovellin solan yli Engolasters-järvelle. Sporttiryhmä koukkaa samaan paikkaan Fontverdin majan kautta. Paluumatkalla vierailemme vielä Andorran suojeluspyhimys Meritxellin Neitsyen pyhäkössä.
Kunto: Pituus 9,5 km, kävelyosuuden kesto 4 tuntia, korkeusero nousua 600m. ja laskua 250m.
Sportti: Pituus 12,5 km, kävelyosuuden kesto 5½ tuntia, nousua 800m., laskua 250m.
Sortenyn Luonnonpuisto: Kaunis laakso tunnetaan rikkaasta, yli 800 eri lajia käsittävästä kasvillisuudestaan, joista osa on endeemisiä ja tavataan vain tässä osassa Pyreneitten vuoristoa. Vaellus alkaa 1800m. korkeudesta, josta kuntoryhmä etenee rauhallisempaan tahtiin Estanyn vuoristojärvelle (2320m.) ja takaisin. Sporttiryhmä jatkaa järveltä ylös Estanyn vuoren 2915 metrissä kohoavalle huipuille.
Kunto: Pituus 10 km, kävelyosuuden kesto 5 tuntia, korkeusero nousua ja laskua 650m.
Sportti: Pituus 15 km, kävelyosuuden kesto 7 tuntia, korkeusero nousua ja laskua 1250m.
Välipäivä vaelluksista: Käy tutustumassa vaikkapa maan pääkaupunkiin Andorra la Vellaan tai kokeile esimerkiksi sähköavusteista maastopyörää.
Vall d´Incles ja Siscaró-järvi: Soldeun kylästä alkunsa saava vaellus kuuluu komeiden maisemien ja monivivahteisen reittinsä ansiosta Andorran vaellusklassikoihin. Reitti etenee mäntymetsien halki ylös kristallinkirkaasta vedestään tunnetulle Siscarón vuoristojärvelle (2340m.). Täältä kuntoryhmä laskeutuu puroa seuraillen Inclesin laaksoon ja sporttiryhmä koukkaa Pas de les Vaquesin (2298m) eli Lehmäsolan kautta Soldeun kylään.
Kunto: Pituus 12,5 km, kävelyosuuden kesto 5-6 tuntia, korkeusero nousua ja laskua 650m.
Sportti: Pituus 12 km, kävelyosuuden kesto 5 tuntia, korkeusero nousua ja laskua 820m.
Comapedrosan luonnonpuisto: Torstain vaellus suuntautuu lähellä La Massanan kylää sijaitsevaan jylhien vuorten reunustamaan laaksoon. Vaellus alkaa Arinsalista (korkeus noin 1600m.), josta se jatkuu luonnonpuiston suojaisassa metsässä vuoristopuroa seuraillen puurajan yläpuolelle Comapedrosan vuoristomajalle (2230m.). Olosuhteiden salliessa sporttiryhmällä on mahdollisuus nousta maan korkeimmalle huipulle Pic de Comapedrosalle (2942m)!
Kunto: Pituus 11 km, kävelyosuuden kesto 5-6 tuntia, korkeusero nousua ja laskua 700m.
Sportti: Pituus 14 km, kävelyosuuden kesto 7-8 tuntia, korkeusero nousua ja laskua 1450m.
Circ de Pessons: Viikon viimeinen etappi maan itälaidalla lukuisten pikkujärvien täplittämälle Circ de Pessonsin alueelle, joka lukeutuu maan ihastuttavampiin vaelluskohteisiin. Alue on murmeleiden suosiossa ja mahdollisuudet niiden bongaamiseen ovat erinomaiset! Sporttiryhmällä on mahdollisuus huiputtaa Pic dels Pessons -vuori (2864m).
Kunto: Pituus 8 km, kävelyosuuden kesto 5 tuntia, korkeusero nousua ja laskua 470m.
Sportti: Pituus 13 km, kävelyosuuden kesto 6 tuntia,korkeusero nousua ja laskua 840m.
Viisi vaelluspäivää eri puolilla Andorraa sekä niillä tarvittavat kuljetukset, hissinousut ja piknik-lounaat sisältyvät matkan hintaan.
YLEISTÄ
Hyvätasoinen hotelli La Massanan keskustassa, aula ja oleskelutilat, ravintola, tunnelmallinen irlantilaistyylinen pubi, jossa muun muassa biljardipöytä. Lisämaksullinen saunaosasto, jossa poreallas ja lämmitetty sisäallas. Majoituspaikalla on pyöräilysertifikaatti ja hyvät pyörien huolto- ja pesutilat.
HUONEET
Kahden hengen tai yhden hengen huoneet, joissa erilliset sängyt, klinkkerilattia, satelliitti-TV, talletus sekä suihku, wc ja hiustenkuivaaja.
SIJAINTI
HINTAAN SISÄLTYY
Majoitus/henkilö 2h huoneessa, puolihoito eli aamiainen ja illallinen