
Ykköstason vaelluksilla liikutaan pääasiassa helpommilla reiteillä, poluilla ja teillä, jotka kulkevat yleensä esim. alhaalla laaksoissa, jokien varsilla, rinteillä tai harjanteilla. Reiteillä on vain vähän korkeuseroja, eivätkä ne sisällä erityisiä taitoja vaativia kohtia.
Viikon aikana myös kakkostason etappeja.

Grazalema ja Ronda on You Travelin kevätvaellusten piristävä uutuusyhdistelmä. Kaksiosainen vaellusmatka eteläiseen Espanjaan tarjoaa ajankohtansa ansiosta rauhallisia vaelluspolkuja ja sopivan miellyttäviä lämpötiloja kauniin luonnon, maisemien ja historiallisten kohteiden äärellä.
Viikko alkaa Andalusian vehreästä ulkoilukeitaasta Grazalemasta. Sierra de Grazaleman luonnonpuiston ympäröimä kylä on osa kuuluisia Andalusian valkoisia kyliä, paikallisittain Los Pueblos Blancos. Katseltavaa riittää niin vuoriston ja metsien vaelluspoluilla kuin itse kylässäkin. Kujiin, kirkkoihin ja muihin historiaa henkiviin paikkoihin on mukava tutustua ulkoilun ohessa. Vastapainoksi kylää on hieno tarkastella sen yläpuolelta vaelluspolkujen varrelta. Eivätkä muut maisemat ole huonompia. Aluella riittää huippuja aina yli 1600 metrin korkeuteen saakka.
Tunnusomaisimmat piirteet tälle Unescon luokittelemalle ainutlaatuiselle biosfäärialueelle ovat metsittyneet vuoret, joissa kasvaa mm. Espanjanpihtaa, erittäin harvinaista havupuuta. Lisäksi alueella on rotkoja ja maan uumenissa sijaitsevia lukuisia luolastoja. Atlantin ja Välimeren säärintamat kohtaavat luonnonpuiston alueella, joten siellä sataa talvisaikaan runsaasti. Selkeästi muusta Etelä-Espanjasta poikkeavan mikroilmastonsa ansiosta luonnonpuiston kasvilluus on vehreää ja ilma raikasta jopa kesäaikaan.
Matkan toinen kohde jatkaa historiallisella teemalla. Rondan kaupungin menneisyys nimittäin juontaa juurensa aina ajanlaskun alkuun ja kauemmaskin. Roomalaisten linnoitukset ja eri kansojen sekä kulttuurien vaellukset ovat muokanneet tästä helmestä todellisen ulkoilmamuseon, jonka jokainen kuja ja kulmaus kätkee sisäänsä tarinan. Rondassa voit tutustua Espanjan vanhimpaan härkätaisteluareenaan, kaupunkia halkovaan El Tojon rotkoon ja sen ylittävään huikeaan Puente Nuevo -siltaan, monimuotoiseen arkkitehtuuriin ja aina yhtä herkulliseen espanjalaiseen keittiöön.
Rondan ja Grazaleman lisäksi matkan aikana liikutaan muissakin Pueblos Blancosin kuvauksillisissa kylissä, kuten Zahara de la Sierrassa sekä satumaisessa Setinel de las Bodegasin kylässä, joka tunnetaan erikoisista kalliokielekkeiden alle rakennetuista taloista ja kaduistaan.
Viikon aikana patikoidaan ykköstason helpoilla ja leppoisilla reiteillä. Mukana on vastapainoksi myös muutamia vaativuudeltaan kakkostason reittejä, joissa vaaditaan enemmän kuntoa ja varmempaa askellusta. Mikä parasta, tällä matkalla kaksi opasta mahdollistavat tarvittaessa ryhmien jaon reittien vaativuuden ja vaudin suhteen.
Ajankohta:
10.–17.4.2026 (pe-pe)
Majoitus:
Yöpymiset neljän tähden hyvissä hotelleissa.
4 yötä puolihoidolla Grazalemassa ja 3 yötä Rondassa aamiaisella. (Ks. hotellit)
Opaskohde:
Kohteessa on kaksi You Travelin suomalaista paikallisopasta.
Vaelluspaketti:
Vaelluspaketti sisältyy matkan hintaan, viisi opastettua vaellusta Grazaleman ja Rondan alueilla.
Vaativuustaso: 1
Ykköstason vaelluksilla liikutaan pääasiassa helpommilla reiteillä, poluilla ja teillä, jotka kulkevat yleensä esim. alhaalla laaksoissa, jokien varsilla, rinteillä tai harjanteilla. Reiteillä on vain vähän korkeuseroja, eivätkä ne sisällä erityisiä taitoja vaativia kohtia.
Viikon aikana myös kakkostason etappeja.
Alustava lentoaikataulu (Malaga):
AY1671: HEL 13:05 – AGP 16:50
AY1672: AGP 17:35 – HEL 23:10
Lentokenttäkuljetukset:
Malaga – Grazalema: 1h 30 min.
Ronda – Malaga: 1h 15 min.
Paikkatilanne:

You Travelin opas:
Espanjassa vaelluksiasi opastaa You Travelin Paula Pohjola.
Matkaan sisältyy viisi oppaiden johdolla tehtävää vaellusta eri puolilla Grazalemaa ja Rondaa. HUOM! Ohjelma alustava, sääolosuhteiden yms. vuoksi muutokset mahdollisia.
Opastuksen lisäksi vaelluspakettiin sisältyvät vaelluksilla tarvittavat paikalliskuljetukset. Tarvittaessa on mahdollista muodostaa kaksi eritasoista ryhmää, joilla on eri reittivaihtoehdot ja etenemisvauhti.
Lento Malagaan ja kuljetus kohteeseen, majoittautuminen Hotel Fuerte Grazalemassa seuraavat 4 yötä, puolihoito. Tervetuloinfo ja illallinen.
Grazaleman kierros:
Ensimmäinen patikka Grazaleman kylän ympäri kaunista panoramareittiä. Käynti Fresnillon patojärvellä, jossa halukkaat voivat edelleen nousta Peñon Gordo -vuoren laelle (1002m). Paluu kylän keskustaan, jossa virvoittavat after hike -juomat.
Pituus: n. 11 km
Nousua ja laskua: n. 300 m,
Kesto: 4-5 tuntia
Zahara de la Sierra kierros ja Gargante Verden korppikotkat:
Tänään siirrymme kuljetuksella Zahararaan joka on yksi viehättävimmistä Los Pueblos Blancosin kylistä. Patikan aikana nousu kylän yläpuolella kohoavalle linnoitukselle. Lounaan jälkeen (ei sis. hintaan) kuljetus kohti Gargante Verden kuuluisaa rotkoa ja reilun tunnin patikka alueelle, jossa voimme bongata majesteetillisia hanhikorppikotkia
Pituus: n. 9 km
Nousua ja laskua: n. 250 m,
Kesto: 4-5 tuntia
El Pinsapar vaellus:
Luonnonpuistossa etenevä klassikkovaelluksella noustaan 1300 metrin korkeuteen, jossa ilma on viileämpää ja kosteampaa, ja vanhat, korkeat puut luovat ainutlaatuisen, lähes mystisen tunnelman. Avoimissa kohdissa voit pysähtyä ihastelemaan upeita panoraamanäkymiä Sierra del Pinarin vaikuttavalle putoukselle. Kulkiessamme alaspäin, maisemat vaihtelevat dramaattisista kallioseinäjyrkänteistä reheviin, sammaloituneisiin tammimetsiin. Reitti kulkee useiden purojen ja louhosten poikki, missä veden ja kivien eroosio on muovannut maastoa.
Lasku jatkuu kohti levähdysaluetta, jossa tyypillinen Välimeren metsä hallitsee maisemaa. Lopulta saavumme Benamahoman viehättävään kylään, missä pysähdytään kuuluisalla Nacimiento de Benamahoman lähteellä. Vehreällä lähdealueella, vuoristovesi pulppuaa esiin kallion sisästä ja luo ympärilleen vihreän keitaan. Tämä on täydellinen hetki pysähtyä, hengittää ja nauttia luonnon raikkaudesta vaelluksen päätteeksi. Tämän jälkeen nautimme lounaan Benamahoman kylässä.
Pituus: n. 12 km
Nousua: n. 200 m
Laskua: n. 800 m
Kesto: 4-5 tuntia
Kohteen vaihto Rondaan ja vapaapäivä:
Tänään jätämme Grazaleman vehreä vuoristomaisemat taakse ja siirrymme reilun puolen tunnin ajomatkan päähän Rondaan. Majoittuminen Hotel Reina Victoriassa seuraavat kolme yötä. Tutustumista omaan tahtiin kaupungin keskustaan.
Rondan kierros:
Matka alkaa Rondan jylhiltä rotkonreunoilta ja laskeutuu vähitellen vehreään laaksoon, jossa oliivilehdot, kalkkikalliot ja pienet purot reunustavat kulkua. Alhaalta katsottuna Rondan rotko on vaikuttava: pystysuorat kalkkikallioseinämät kohoavat jyrkästi ylös, ja niiden päällä erottuu Puente Nuevon massiivinen kivisilta kuin ilmassa leijuva portti. Kallionreunalla riippuvat Rondan vanhat talot korostavat maiseman dramaattisuutta.
Reitti on helppo kulkea, sillä suurin osa matkasta on alamäkeä. Loppuosuudella polku seuraa historiallista Ronda–Algeciras-rautietä, ja matkan varrella näkee usein kotkia ja muita petolintuja liitelemässä vuorten yllä. Vaellus päättyy Benaoján-Montejaque -juna-asemalle. Benaoján on pieni ja rauhallinen vuoristokylä, jossa valkoiset talot levittäytyvät rinteille ja ympärillä kohoavat karut kalkkikalliot. Kylässä on muutamia viihtyisiä kahviloita ja perinteisiä ravintoloita – täydellinen paikka nauttia lounas ennen paluuta junalla takaisin Rondaan.
Pituus: n. 14 km
Nousua: n. 100 m
Laskua: n. 250 m
Kesto: 5-6 tuntia
Setenil de las Bodegas:
Viikon viimeinen patikka suuntautuu Los Pueblos Blancosin erikoisempaan kylään, joka tunnetaan kallioseinämien alle rakennetuista kaduista ja taloistaan. Kuvauksellisessa kylässä riittää nähtävää ja koettavaa, makuhermoja myöten. Hieno päätös Andalusian viikollemme!
Pituus: n. 7-8 km
Nousua ja laskua: n. 150 m
Kesto: 4 tuntia
Paluupäivä:
Vielä aamupäivä aikaa kierrellä Rondassa, iltapäivällä kuljetus Malagan kentälle ja lento Suomeen. Hasta la Vista!
Viisi vaelluspäivää Grazaleman ja Rondan alueilla sekä niillä tarvittavat kuljetukset sisältyvät matkan hintaan.
Vaellusten taso on merkitty asteikolla 1-4. Asteikko on suuntaa antava ja kertoo vaellusmatkan keskimääräisen tasokuvauksen.
1 = Ykköstason vaelluksilla liikutaan pääasiassa helpommilla reiteillä, poluilla ja teillä, jotka kulkevat yleensä esim. alhaalla laaksoissa, jokien varsilla, rinteillä tai harjanteilla. Reiteillä on vain vähän korkeuseroja, eivätkä ne sisällä erityisiä taitoja vaativia kohtia.
2 = Kakkostason reiteillä liikutaan pääosin vähän teknistä taitoa vaativilla poluilla tai teillä. Reitit sisältävät pääosin loivia nousuja ja laskuja, joiden korkeuserot ovat maltillisia. Kakkostason reiteillä voi olla lyhyitä haastavampia tai teknisiä taitoja vaativia osuuksia.
3 = Kolmostaso sisältää paikoitellen teknisempiä tai hankalammin kuljettavia kohtia, kuten louhikkoa, kivikkoa, kapeita polkuja tai niiden lähellä sijaitsevia jyrkänteitä. Nousujen ja laskujen määrä kasvaa ja ne voivat olla pidempiä ja jyrkempiä. Reitin vaikeutta voi nostaa myös mahdollinen sijainti korkeammalla, jossa ilma on ohuempaa. Reitit ovat normaalisti myös pidempiä. Suositellaan henkilöille, joilla on suhteellisen hyvä kunto.
4 = Nelostasolla liikutaan pitkillä reiteillä, joilla on tärkeää pystyä etenemään riittävän nopeasti aikataulun vuoksi. Reitin sijainti voi olla useammin kohtuullisen korkealla ohuessa ilmassa. Etapit sisältävät kaikentyyppistä ja vaihtelevaa maastoa sekä teknisesti hankalampia olosuhteita, kuten jyrkänteitä, irtokiviä tai vaikkapa lunta ja äkillisesti vaihtuvia sääolosuhteita. Mukana kannetaan myös enemmän varusteita. Tyypillisesti reitti sisältää pitkiä ja jyrkkiä nousu- ja laskuosuuksia. Suositellaan hyväkuntoisille henkilöille.
YLEISTÄ
HUONEET
Majoitus kahden hengen huoneissa tai lisämaksusta huone yhdelle. Huoneissa parivuode tai erilliset vuoteet, laatta- tai puulattia, minibaari, talletus, ilmastointi, wifi, suihku/kylpy, wc ja hiustenkuivaaja.
SIJAINTI
HINTAAN SISÄLTYY
Majoitus/henkilö 2h huoneessa tai huone yhdelle, puolihoito eli aamiainen ja illallinen
YLEISTÄ
HUONEET
Majoitus kahden hengen huoneissa tai lisämaksusta huone yhdelle. Huoneissa parivuode tai erilliset vuoteet, laatta- tai puulattia, minibaari, talletus, ilmastointi, wifi, suihku/kylpy, wc ja hiustenkuivaaja.
SIJAINTI
HINTAAN SISÄLTYY
Majoitus/henkilö 2h huoneessa tai huone yhdelle ja aamiainen