
Kakkostason reiteillä liikutaan pääosin vähän teknistä taitoa vaativilla poluilla tai teillä. Reitit sisältävät pääosin nousuja ja laskuja, joiden korkeuserot ovat kohtuullisia. Kakkostason reiteillä voi myös olla joitain haastavampia, jyrkempiä tai teknisiä taitoja vaativia osuuksia.

Montafonin laakso sijaitsee aivan Sveitsin rajalla Vorarlbergissa läntisen Itävallan perimmäisessä nurkassa. Alueella on lukuisia yli 3000 metrin korkeuteen kurottavia huippuja ja runsaasti niin pieniä kuin suuriakin vuoristojärviä. Laakson sijainti kolmen vuoristoalueen (Rätikon, Verwall ja Silvretta) yhtymäkohdassa antaa sille monimuotoiset piirteet ja vaihtelevan maaston.
Laakson kylät elivät pitkään omaa rauhaisaa elämäänsä vaikeakulkuisten reittien takana vuorten sylissä. Nykyisin alue on helposti saavutettavissa, mutta lähialueella sijaitsevien tunnettujen keskuksen (Davos, St. Anton, Ischgl) vuoksi seutu on pysynyt edelleen verrattain rauhallisena. Tämä tekee Montafonista unelmapaikan erilaisten ulkoiluaktiviteettien harrastamiseen ja lomailemiseen.
Eniten saat vaellusmatkastasi irti hankkimalla lisämaksullisen You Travelin suunnitteleman vaivattoman vaelluspaketin. Suomalaisten oppaittemme valitsemat reitit sijaitsevat eri puolilla Montafonin aluetta, osa reiteistä kulkee myös Tirolin ja jopa Sveitsin puolella.
Ajankohdat:
Kesäviikot (ma-ma):
13.–20.7.2026
20.–27.7.2026
Syysviikko:
5.–12.9.2026 (la-la)
Opaskohde:
Kohteessa You Travelin suomalainen vaellusopas
Kyläkorkeus: 690 m (Schruns)
Vaelluspaketti: 210 €
Sisältää viisi You Travelin oppaan valitsemaa vaellusta Montafonin laaksossa ja lähialueilla.
Vaativuustaso: 2
Kakkostason reiteillä liikutaan pääosin vähän teknistä taitoa vaativilla poluilla tai teillä. Reitit sisältävät pääosin nousuja ja laskuja, joiden korkeuserot ovat kohtuullisia. Kakkostason reiteillä voi myös olla joitain haastavampia, jyrkempiä tai teknisiä taitoja vaativia osuuksia.
Alueen kotisivut:
Montafon
Alustava lentoaikataulu:
AY1511: HEL 07:55 – ZRH 09:45
AY1514: ZRH 19:05 – HEL 22:45
Huom! 13-20.7. matka, eri paluulento
AY1512: ZRH 10:50 – HEL 14:30
Lentokenttäkuljetukset:
Noin 2 h 30 min
Paikkatilanne:

You Travelin opas:
Montafonissa You Travelin vaellusoppaanasi toimii Vicky Haltia.
Lisämaksulliseen You Travelin Montafonin vaelluspakettiin sisältyy viisi oppaamme valitsemaa vaellusta Montafonin laaksoa ympäröivillä vuorilla. Opastuksen lisäksi vaelluspakettiin sisältyvät reiteillä mahdollisesti tarvittavat hissinousut ja paikalliskuljetukset. Lounaat eivät sisälly pakettiin. HUOM! Ohjelma alustava. Muutokset mahdollisia (esim. sääolosuhteiden yms.)
Vaelluspaketin hinta on 210€/hlö
Aamulento Zürichiin ja kuljetus Montafoniin Schrunsiin
Tutustumista kylään ja valmistautumista tulevan vaellusviikon koitoksiin
Hochjochin kierros: Maisemavaellus Schrunsin yläpuolella Hochjochilla. Aamun hissinousun jälkeen starttaamme kohti Wormser Hütten majaa. Reitti kiertää Hochjochin alueen pohjoisosan, josta leviävät upeat maisemat alas laaksoon Schrunsin puolelle sekä Montafonin eteläosiin ja Grasjochille. Reitin varrella on ajan ja olosuhteiden salliessa mahdollisuus kavuta Kreuzjochin huipulle (2398m.).
Pituus: noin 8 km
Nousua ja laskua: noin 700 m.
Kesto: noin 5 h
Tirol ja Silvrettasee: Aamulla siirrymme paikallisbussilla kohti laakson eteläpäässä sijaitsevaa Partenenin kylää. Ylös hissillä, josta vaellamme vanhojen kaivostunneleiden halki kohti Silvrettan järveä. Ylhäällä Vorarlbergin ja Tirolin rajalla on vuorossa lounastauko, jonka aikana nautitaan hienoista maisemista ympäröiville vuorille. Aikataulun ja olosuhteiden salliessa teemme vielä kierroksen järven ympäri, jonka jälkeen palaamme takaisin laaksoon bussikyydillä Silvretta Hochalpenstrassen serpentiinitietä pitkin.
Pituus: noin 16 km
Nousua: noin 700 m.
Laskua: noin 400 m.
Kesto: noin 7 h
Vapaapäivä: Omavalintaista ohjelmaa, mahdollisuus maastopyöräilyyn Montafonin lukuisilla pyöräreiteillä, uimiseen maauimalassa tai esim. päiväretkeen lähikaupungeissa Bludenzissa, Feldkirchissä, Bregenzissä tai esim. Lichtensteinissa.
Sveitsi ja St. Antönier joch: Kolmannen vaelluspäivän reittimme kulkee kohti Sveitsin rajaa Rätikonin maisemissa. Nousemme hissillä Gargellenistä Schafberg Hüslille, josta ylös Sveitsin rajalle St. Antönier jochin solaan. Komeat näkymät sekä Itävaltaan että Davos-Klostersin alueen vuorille ja laaksoon. Vaellus eri reittiä kumpuillen ja mutkitellen alas Gargelleniin. Aikataulun ja olostuhteiden salliessa mahdollisuus Riedkopfin (2552 m.) tai Rotspitzen (2517 m.) huiputukseen.
Pituus: noin 9 km
Nousua: noin 550 m.
Laskua: noin 1250 m.
Kesto: noin 5 h
Rellstal ja Lünersee: Aamu alkaa hissinousulla Schrunsin länsipuolella sijaitsevalle Golmille, josta vaellus alas Rellstalin laaksoon. Vaellus kumpuilee ylös alas Zimba- ja Drei Türme -vuorten maisemissa kunnes lopulta noustaan kuvaunkauniille Lünerseen järvelle. Paluumatka sujuu konevoimalla, sillä järveltä laskeudumme alas laaksoon kabiinihissillä. Matka jatkuu pitkin Brandnertalia Bludenziin ja sieltä paikallisjunalla Schrunsiin.
Pituus: noin 10 km
Nousua: noin 1000 m.
Laskua: noin 950 m.
Kesto: noin 8 h
Grasjoch ja Silbertal: Vaelluspäivän aamulla siirrymme St. Gallenkirchiin, josta nousemme hissillä Grasjochille. Täältä vaellamme Verwall-vuorten maisemissa alas Silbertalin laaksoa pitkin kohti pohjoista. Matkan varrella pääsemme nauttimaan upeista metsien keskellä kapeassa laaksossa avautuvista vuoristojokimaisemista. Lopuksi saavumme Montafonin äärilaidalle Silbertalin kylään.
Pituus: noin 12 km
Nousua: noin 300 m.
Laskua: noin 1400 m.
Kesto: noin 6 h
Varhainen aamiainen ja kuljetus Zürichin kentälle, josta lento Suomeen
Vaellusten taso on merkitty asteikolla 1-4. Asteikko on suuntaa antava ja kertoo vaellusmatkan keskimääräisen tasokuvauksen.
1 = Ykköstason vaelluksilla liikutaan pääasiassa helpommilla reiteillä, poluilla ja teillä, jotka kulkevat yleensä laaksoissa, jokien varsilla, rinteillä tai harjanteilla. Reiteillä on maltillisesti korkeuseroja, eivätkä ne sisällä erityisiä taitoja vaativia kohtia.
2 = Kakkostason reiteillä liikutaan pääosin vähän teknistä taitoa vaativilla poluilla tai teillä. Reitit sisältävät pääosin nousuja ja laskuja, joiden korkeuserot ovat kohtuullisia. Kakkostason reiteillä voi myös olla joitain haastavampia, jyrkempiä tai teknisiä taitoja vaativia osuuksia.
3 = Kolmostaso sisältää paikoitellen teknisempiä tai hankalammin kuljettavia kohtia, kuten louhikkoa, kivikkoa, kapeita polkuja tai niiden lähellä sijaitsevia jyrkänteitä. Nousujen ja laskujen määrä kasvaa ja ne voivat olla pidempiä ja jyrkempiä. Reitin vaikeutta voi nostaa myös mahdollinen sijainti korkeammalla, jossa ilma on ohuempaa. Reitit ovat normaalisti myös pidempiä. Suositellaan henkilöille, joilla on suhteellisen hyvä kunto.
4 = Nelostasolla liikutaan pitkillä reiteillä, joilla on tärkeää pystyä etenemään riittävän nopeasti aikataulun vuoksi. Reitin sijainti voi olla useammin kohtuullisen korkealla ohuessa ilmassa. Etapit sisältävät kaikentyyppistä ja vaihtelevaa maastoa sekä teknisesti hankalampia olosuhteita, kuten jyrkänteitä, irtokiviä tai vaikkapa lunta ja äkillisesti vaihtuvia sääolosuhteita. Mukana kannetaan myös enemmän varusteita. Tyypillisesti reitti sisältää pitkiä ja jyrkkiä nousu- ja laskuosuuksia. Suositellaan hyväkuntoisille henkilöille.
YLEISTÄ
HUONEET
SIJAINTI:
HINTAAN SISÄLTYY:
Majoitus 2h huoneissa tai lisämaksusta 2h huone yhdelle, buffetaamiainen, lisämaksusta puolihoito 175 euroa (illalliset).
LISÄMAKSUSTA: