Sölden, Itävallan yksi kaikkein suosituimmista laskettelukohteista, tarjoaa talvisaikaan jopa 150 kilometriä rinteitä, parkkeja, offaria ja kunnon afterin. Erityisesti alkukaudesta kohteen kaksi jäätikköä, Tiefenbach ja Rettenbach takaavat riittävästi lunta verrattuna moneen muuhun keskukseen ja yksistään niiden rinteillä on jo kylliksi laskettavaa. Pääosa rinteistä on monipuolisia ja hyvätasoisia sinisiä ja punaisia, mutta mustaakin löytyy riittävästi vauhdikkaammalle menijälle, on alla sitten suksi, tellut tai lauta.
Monelle Sölden on myös televisiosta tuttu, sillä näissä maisemissa lasketaan alppihiihdon maailmancupin avauskisa lokakuussa. Laskettelun lisäksi Sölden tunnetaan vauhdikkaasta after skistä, mutta pelkkää pöydillä tanssimista ei elämä iltaisin keskuksessa ole. Kaupungin runsas ravintola-, urheilukauppa- ja puotitarjonta sekä kylpylät ja muut palvelut takaavat sen, että mukavaa tekemistä todella riittää monipuolisesti jokaiselle.
Söldenin rinteiden lisäksi alueen hissilipulla pääsee laskemaan Hochgurglin ja Obergurglin rinteissä. Laakson eteläosassa puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan naapurikeskukseen kannattaakin ehdottomasti tehdä visiitti, sillä rinteet ovat hyvässä kunnossa ja niissä on yleensä aavistuksen verran enemmän tilaa kurvailuun. Hissilipulla pääset käyttämään laakson joukkoliikennepalveluja, joten ei muuta kuin skimbat kainaloon ja postibussin kyytiin!
Ajankohta: 11.1.–15.3.2025
Omatoimikohde:
Kohteessa ei ole You Travelin opasta
Rinteet: Yht. 145 km (Ötztal yht. 335km)
Sinisiä rinteitä: 68 km
Punaisia rinteitä: 49 km
Mustia rinteitä: 28 km
Lumetettuja: 97 km
Hissejä: 33
Ylin / alin hissi:
3340 m / 1350 m
Kyläkorkeus:
1380 m
Matkakohteen kotisivut, webcam ja rinnekartta:
Alustava lentoaikataulu Innsbruck:
11.1.–15.2. ja 22.2.–15.3.2025
AY1493: HEL 06:05 – INN 07:50
AY1494: INN 08:50 – HEL 12:30
Lentokenttäkuljetukset: Noin 1h 30min
Alustava lentoaikataulu München:
15.–22.2.2025
AY1401: HEL 07:50 –MUC 09:30
AY1406: MUC 18:40 – HEL 22:10
Lentokenttäkuljetukset: Noin 3h 30min
Hissilippujen maksu on mahdollista vain paikan päällä, eikä niitä voi hankkia osana matkavarausta.
HUOM! Liput voi hankkia edullisemmin solden.com sivuilta online.
Edullisin hinta ilman peruutus- tai hinnanpalautusoikeutta, lisämaksusta peruutusvakuutus, jolla lipun voi perua 5vrk ennen ensimmäistä hiihtopäivää.
(Key Card -pantti 3 euroa, jonka saa takaisin, jos kortin palauttaa myyntipisteeseen)
YLEISTÄ
Uusi ja tasokas hotelli Söldenin päähissiaseman ja keskustan läheisyydessä joen toisella puolella rauhallisella sivukadulla. Lyhyt kävelyetäisyys ruokakauppaan, Söldenin päähissiasemalle Gaislachkogelille sekä kylän muiden keskustapalveluiden pariin. Lisäksi lyhyt matka myös skibussipysäkille (noin 20 minuutin bussiyhteys laakson eteläpäässä sijaitseviin Hochgurglin ja Obergurglin laskettelukeskuksiin). Hotellissa muun muassa wifi, wellness-alue (sauna, biosauna, infrapunasauna, vitalbar, terassi), suksihuone ja mononkuivaus. Paikallinen luokitus aamiaishotelli****.
HUONEET
Parivuode, parkettilattia, kaapeli-TV, talletus, pieni jääkaappi, suihku, hiustenkuivaaja, wc. Lisämaksusta huone yhdelle. Erikseen kysyttäessä huone kolmelle.
SIJAINTI
Rauhallisella sivukadulla joen varrella, päähissiasema noin 450m, skibussi noin 450m.
HINTAAN SISÄLTYY
Majoitus/hlö 2h huoneissa, buffetaamiainen
LISÄMAKSUSTA
Huone yhdelle (rajallisesti), kolmen hengen huone (mikäli varattavissa)
YLEISTÄ
Hyvä alppityylinen hotelli pääkadun varrella, hintaan sisältyy buffetaamiainen, lisämaksusta kuuusi 5-ruokajin illallista viikon aikana. Hotellissa on oleskelutilat, aamiaishuone/lounge, illallisravintola, baari, suksihuone sekä hyvä sauna ja höyrysauna.
HUONEET
Huoneissa parivuode, parkettilattia tai kokolattiamatto, kaapeli-TV, tallelokero sekä kylpy/suihku, WC ja hiustenkuivaaja. Huone lisävuoteella mahdollinen.
SIJAINTI
Sijainti päätien varrella keskustassa, lähin hissi (Zentrum Shuttle) hotellia vastapäätä ja skibussin pysäkki hotellin edessä.
HINTAAN SISÄLTYY
Hintaan sisältyy buffetaamiainen, lisämaksusta 6 illallista viikon aikana.
LISÄMAKSUSTA
Huone yhdelle. Kuusi illallista viikon aikana, lisämaksu 250 euroa (keittiöllä yksi vapaailta).
YLEISTÄ
Oleskelutilat, ravintola, baari, wlan, suksihuone / mononkuivaus sekä uusittu wellness–osasto, jossa kuntosali, saunat, höyrysaunat ja iso
sisäallas. Paikallinen luokitus hotelli****.
HUONEET
Kahden hengen huone (standard tai comfort), joissa parivuode, kokolattiamatto, kaapeli-TV, tallelokero sekä kylpy/suihku, wc ja hiustenkuivaaja. Comfort huoneet uusittu muutama vuosi sitten. Lisäksi yhden hengen huone (standard) sekä perhehuone lisävuoteella.
SIJAINTI
Pääkadulla lähellä Giggijochin päähissiähissiä (n. 300m), Freizeitarena noin 150m.
HINTAAN SISÄLTYY
Buffetaamiainen ja usean ruokalajin buffettyyppinen illallinen, salaattibuffet. Lisävuodealennus.
LISÄMAKSUSTA
Yhden hengen huone