Vaellus edellyttää kohtuullisen hyvää kuntoa ja varmaa askellusta keski- ja hyvätasoisilla poluilla. Päiväetappien pituus noin 15-23 km, kävelyosuuksien kesto keskimäärin noin 7-9 tuntia (ei sis. taukoja). Mukaan tarvitset oman päivärepun, johon saat joka aamu oman mukana kannettavan piknik-eväspaketin. Muut varusteet siirretään kuljetuspalvelun toimesta majapaikkojen välillä seuraavaan kohteeseen. Vaellusetappien päiväkohtaiset nousut ja laskut noin 500 – 1300 m. Myös lisänousut sään ja aikataulun mukaan mahdollisia
Eteläisellä Adrianmerellä sijaitsevat Albania ja Montenegro kätkevät sisäänsä Euroopan viimeisiä suurelta massalta piilossa olevia vaellusreittejä You Travelin kesän 2023 vaeltajille. Matkalla yövytään kaikkiaan neljässä eri majoituspaikassa, joten vaihtelevia maisemia ja paikkoja riittää katseltavaksi siirtyessäsi etapilta seuraavalle.
Kesän vaellusviikot tarjoavat runsaasti tavanomaisista poluista poikkeavaa nähtävää. Aloitamme Montengron historiallisesta Kotorista, josta siirrymme Albanian puolelle Shala-vuoristoon ja pitkään eristyksissä eläneeseen Thethin kansallispuistoon. Täältä jatkamme Valbonen laaksoon, Komanijärvelle ja lopuksi taas Montenegroon Herzeg Novin rantakaupunkiin. Varsinkin Albania oli vielä parikymmentä vuotta sitten muilta valtioilta täysin sulkeutunut kummajainen, josta harva edelleenkään tietää paljoa.
Matkapakettiimme sisältyy yksi puolikkaan ja neljä kokonaisen päivän opastettua vaellusta sekä muun muassa risteily Komanijärven vuonomaisemissa. Päiväetapit ovat hieman keskitasoa pidempiä, kohtalaisia korkeuseroja sisältäviä etappeja. Matkan ensimmäinen yö vietetään Montenegrossa, jossa majoitumme viehättävässä Kotorin vanhassa kaupungissa ja teemme muutaman tunnin patikan ylös kaupunkia ympäröiville kukkuloille jo tulopäivänä.
Matkalla on mukana englanninkielentaitoinen paikallinen vuoristo-opas sekä You Travelin matkanjohtaja.
Ajankohta: 9.-16.6. ja 16.6.-23.6.2023 (Kaksi erillistä viikkoa)
Opaskohde:
Kohteessa paikallinen vuoristo-opas ja You Travelin suomalainen matkanjohtaja
Vaelluspaketti: You Travelin vaelluspaketti kuuluu matkan hintaan
Vaativuustaso: 3
Alustava lentoaikataulu:
AY1831: HEL 08:00 – DBV 10:00
AY1832: DBV 10:50 – HEL 14:50
Lentokenttäkuljetukset:
Dubrovnik – Kotor 2h
Herzeg Novi – Dubrovnik 45 min
You Travelin opas:
Albanian ja Montenegron oppaana toimii You Travelin Jenni Laine.
Albanian ja Montenegron vaellusmatkaan sisältyy yksi puolen ja neljä kokonaisen päivän kestävää paikallisoppaan ja You Travelin matkanjohtajan johdolla tehtävää vaellusta. Opastuksen lisäksi vaelluspakettiin sisältyvät vaelluksilla tarvittavat paikalliskuljetukset, majapaikoista mukaan saatavat piknik-lounaat, sisäänpääsymaksut ja risteilyliput Komanijärvelle. Sääolosuhteiden yms. vuoksi muutokset mahdollisia.
Kotor:
Kesto: 3h
Korkeusero: Nousua ja laskua noin 300 m
Saapuminen Dubrovnikiin, josta kuljetus Montenegroon Kotorin kaupunkiin (n. 2h). Kotorinlahden pohjukassa sijaitsevassa kaupungissa on on pieni, mutta vilkas satama, kaunis historiallinen keskusta ja runsaasti hyviä ruokapaikkoja.
Syömme Kotorissa lounaan, jonka jälkeen teemme vielä iltapäiväpatikan kaupungin yläpuolella kohoavan linnoituksen rauniolle. Reitillä noustaan lähes tuhat askelmaa vanhoja portaita, perillä nousu palkitaan kun silmiesi eteen levittäytyvät valokuvauksellisen kauniit näkymät Kotorin lahdelle sekä niitä ympäröiville vuorille ja kaupunkiin. Illallinen hotellin ravintolassa.
Theth:
Starttaamme päivän bussimatkalla Välimeren rannikon maisemareittiä seuraillen Albanian Shkoderiin. Vierailemme ensin Rozafan linnoituksella, jonka jälkeen nautimme lounaan paikallisessa ravintolassa. Jatkamme matkaa edelleen pikkubusseilla Thethin kansallispuistoon, jossa loppuosuus maastotietä on jo kokemus sinänsä. Majoitumme Thethissä seuraavat kolme yötä, illallinen hotellissa.
Thethin laakson kokopäivävaellus:
Pituus: noin 22 km
Korkeuserot: noin 500 m ylös ja alas
Aika: noin 8-9 h
Lounas: Mukana kannettava piknik-lounas vaelluksen aikana
Vaellus Thethissä laakson tunnetuimpien nähtävyyksien pariin. Unescon maailmanperintökohde Sinisen silmän lähde, vesiputoukset ja Nderlysan kylän luonnonaltaat, joissa voit myös uida, joten muista pakata uimapuku päiväreppuun. Illallinen hotellissa.
Pejesin sola ja Arapit-vuori:
Vaelluksen pituus: noin 23 km
Korkeusero: nousua ja laskua noin 1350 m
Kesto: noin 9-10 tuntia.
Lounas: Mukana kannettava piknik-lounas
Viikon haastavin päiväetappi, jonka aikana näemme lukuisia kommunisminaikaisia bunkkereita, lammaspaimenia laumoineen sekä upean rosoisia vuorenhuippuja. Vaellus alkaa tiukalla nousulla Pejesin solaan, joka oli aiemmin alueen ainoa linkki muuhun maailmaan. Solasta on mahdollista nousta vaikeakulkuista reittiä Arapit-vuoren huipulle (2100m, huiputus haastava) tai jatkaa kumpuilevaa maastoa ja pikkujärvien kautta takaisin hotellille.
Valbonen laakso:
Vaelluksen pituus: noin 16 km
Korkeusero: nousua ja laskua noin 1100 m
Kesto: noin 7-8 tuntia.
Lounas: Mukana kannettava piknik-lounas
Aamulla jätämme Thethin ja siirrymme vaeltaen Valbonen solaan, jossa hengähdämme hetken huikeiden maisemien äärellä. Solasta jatkamme edelleen viereisen, kuvankauniin Valbonen laakson pohjalle. Yöpymispaikokkojen välillä ei kulje tietä, joten etapin erikoisuutena on koko reitin ajan mukana hevoskuljetuksella kannettavat matkatavaramme! Reitin varren taukopaikoilla kannattaa maistella paikallisia erikoisuuksia.
Kukaj:
Pituus: 15-20 km
Korkeusero: noin 700 – 1300 m
Kesto: noin 7-8 h
Lounas: Mukana kannettava piknik-lounas
Viikon viimeinen vaellus Albanian ja Montenegron vastaisilla rajavuorilla. Aamulla valitsemme ensin tilanteeseen ja säähän sopivan reitin. Tämän jälkeen kuljetus laakson yläpuolella sijaitsevaa Kukajn pikkukylään, josta vaellamme aina noin 2000 metrin korkeuteen Montenegron rajalle. Aikataulun salliessa kovakuntoisimmilla on mahdollisuus nousta rajalta läheiselle Maja e Rositin -vuorelle (2524 m), joka on Montenegron kolmanneksi korkein huippu!
Komani-järven risteily ja Herzeg Novi:
Aamiaisen jälkeen siirrymme bussikuljetuksella läheiselle Komani-järvelle, jossa nousemme jokilauttaristeilylle Komanin jyrkkäpiirteisten seinämien maisemiin. Lounaan jälkeen siirrymme Montenegron puolelle ja Välimeren rantatietä pitkin Budvan kautta Herzeg Novin rantakaupunkiin. Herzeg Novin vanhoilla kujilla ja rannoilla on aikaa vielä illanviettoon ja maittavaan illalliseen.
Aamulla ajamme rajan yli pikaisesti Kroatiaan ja Dubrovnikin lentokentälle, josta lennämme aamulennolla Suomeen.