Seefeldin huikaiseva lähes 250 km pitkä latuverkosto sopii niin kuntoilijalle kuin aktiivihiihtäjällekin. Hiihtoperinteitä pursuava Seefeld on isännöinyt MM-kisoja viimeksi vuonna 2019, mutta historiassa riittää arvokisoja muutenkin. Täällä on hiihdetty kahdet talviolympialaiset vuosina 1964 ja 1976, jolloin itse Juha Mietokin on lykkinyt samoilla laduilla. Seefeldin ympäristön niittyjen ja metsien ladut ovat vaikeusasteeltaan jonkin verran haastavampia naapurikylä Leutaschiin verrattuna. Etenkin kisaladuissa ja latukartan mustilla reiteillä on haastetta kelle tahansa harrastajale. Kylästä johtaa myös toistakymmentä kilometriä pitkä latu kohti Saksan rajaa Scharnitziin.
Lisää latuja on läheissä Leutaschissa (bussimatka kylien välillä kestää noin 15 min). Sympaattisen kylän ladut ovat profiililtaan keskimäärin Seefeldiä helpompia, lisäksi latuja löytyy täällä enemmän. Erityismaininnan ansaitsevat laakson komeat maisemat yli 2500 metriin kohoavine huippuineen.
Hotelleista saatavalla vieraskortilla (Olympiaregion Seefeld Gästekarte) saat latumaksun koko oleskelusi ajaksi 29 euron hintaan. Vieraskortti on samalla bussilippusi eli voit matkustaa kortilla ilmaiseksi alueen viiden kylän välillä.
Seefeldissä voit harrastaa myös laskettelua. Kylän oma laskettelualue käsittää lähes 50km rinteitä, etenkin Rosshütte ansaitsee suosituksen. Rinteissä saavutetaan jopa 800 metriä korkeuseroa ja yli 2000 metrin korkeudessa sijaitsevalla yläasemalla kannattaa käydä pelkästään upeiden maisemien vuoksi. Voit myös hankkia Happy Ski Card -nimisen hissilipun (päivälippu aikuisille noin 45 euroa), joka käsittää yli 200 km rinteitä, mukaan lukien Saksan Garmisch-Partenkirchenin hienot rinteet majesteettisen Zugspitze-vuoren alueella.
Seefeldissä riittää nähtävää ja tekemistä myös silloin kun et hiihdä tai laskettele. Keskustan viehättävällä kävelykadulla on monia eri palveluja, ravintoloita, kahviloita jne. Raittiista ulkoilmasta ja upeista maisemista voi nauttia vaikkapa kunnostetuilla talvivaelluspoluilla (150 km reittejä). Lähialueen nähtävyyksille on helppo kulkea junalla, esimerkiksi Innsbruckiin ja Garmischiin on vajaan tunnin junamatka.
Seefeld keskusta WEBKAMERA Leutasch WEBKAMERA
Katso Seefeld-Leutasch LATUKARTAT
Katso Seefeld RINNEKARTTA
Ajankohta: 7.1.-10.3.2024
Omatoimikohde:
Kohteessa ei ole You Travelin opasta.
Ladut: 279 km
Luistelu: 125 km
Perinteinen: 154 km
Helppoja: 59 km
Keskitaso: 50 km
Haastava: 70 km
Pisin latu: 21 km
Ladut ylin/alin: 1550 m / 1180 m
Latumaksu:
Noin 15 euroa/vko (alennettu hinta hotellin vieraskortilla)
Kyläkorkeus: 1200 m
Seefeldin kotisivut: www.seefeld.at
Alustava lentoaikataulu München:
AY1401: HEL 07:50 – MUC 09:30
AY1402: MUC 10:30 – HEL 14:10
Lentokenttäkuljetukset: Noin 2h 30min
YLEISTÄ
HUONEET
SIJAINTI:
HINTAAN SISÄLTYY:
Lisämaksusta:
YLEISTÄ
HUONEET
SIJAINTI
HINTAAN SISÄLTYY
LISÄMAKSUSTA:
Puolihoito 250 euroa (lapset 4-13 vuotta 170 euroa), aamiaisen lisäksi neljän ruokalajin illallinen ja salaattibuffet. Kohteen turistivero sis.hintaan.