Kolmostaso sisältää paikoitellen teknisempiä tai hankalammin kuljettavia kohtia, kuten louhikkoa, kivikkoa, kapeita polkuja tai niiden lähellä sijaitsevia jyrkänteitä. Nousujen ja laskujen määrä kasvaa ja ne voivat olla pidempiä ja jyrkempiä. Reitin vaikeutta voi nostaa myös mahdollinen sijainti korkeammalla, jossa ilma on ohuempaa. Reitit ovat normaalisti myös pidempiä. Suositellaan henkilöille, joilla on suhteellisen hyvä kunto.
Nyt kaikki huomio – kamerat mukaan, sillä Wengenissä on luvassa Sveitsin, ehkä jopa Alppien huikeimmat maisemat jylhine vuorenseinämineen, lumihuippuineen ja vehreine niittyineen. Wengenin vaellusmatka on ehdoton klassikko, jota matkailijat ympäri maailman saapuvat ihailemaan.
Wengenin alueelle tyypillisiä maisemia ovat äärimmäisen jylhät, laaksonpohjilta nousevat vuorimassiivit, vihreänä kukoistavat alppiniityt ja muodoiltaan helposti tunnistettavat huiput. Kuuluisa vuorikolmikko Eiger, Mönch ja Jungfrau (Paholainen, Munkki ja Neitsyt) ovat alati läsnä, missäpäin alueella liikutkin.
Nähtävää riittää muutenkin, täällä voit esimerkiksi nousta Euroopan korkeimmalle, Top of Europen juna-asemalle 3454 metrin korkeuteen ihailemaan Aletschin jäätikön kuuluisia maisemia. Tutustumisen arvoinen paikka on myös lähes 3000 metrissä sijaitseva Schilthorn. Huipulla sijaitseva Piz Glorian pyörivä ravintola tuli aikanaan tunnetuksi James Bond 007 -elokuvassa Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa.
Wengenin ja Jungfraun alueen kattavasta ja upeasta reittitarjonnasta olemme poimineet vaelluspakettiimme viisi kaikkein kiinnostavinta vaellusta. Muista, että tämän kohteen varausten kanssa kannattaa olla nopea, paikat myydään loppuun nopeasti.
Ajankohta: 27.7.–3.8.2025
Opaskohde:
Kohteessa on You Travelin suomalainen opas.
Kyläkorkeus: 1274 m.
Vaelluspaketti: Lisämaksulllinen vaelluspaketti (280€) sisältää viisi opastettua vaellusta eri puolilla Wengen lähialueita ja niillä tarvittat kuljetukset ja hissinousut.
Vaativuustaso: 3
Kolmostaso sisältää paikoitellen teknisempiä tai hankalammin kuljettavia kohtia, kuten louhikkoa, kivikkoa, kapeita polkuja tai niiden lähellä sijaitsevia jyrkänteitä. Nousujen ja laskujen määrä kasvaa ja ne voivat olla pidempiä ja jyrkempiä. Reitin vaikeutta voi nostaa myös mahdollinen sijainti korkeammalla, jossa ilma on ohuempaa. Reitit ovat normaalisti myös pidempiä. Suositellaan henkilöille, joilla on suhteellisen hyvä kunto.
Alueen kotisivut:
www.jungfrau.ch
Alustava lentoaikataulu:
AY1511: HEL 07:55 – ZRH 09:45
AY1512: ZRH 10:50 – HEL 14:35
Lentokenttäkuljetukset:
Zurich-Lauterbrunnen noin 2,5 h, juna Wengeniin noin 15 min.
You Travelin opas:
Wengen vaellusmatkojen oppaanasi toimii Susanna Ansio.
You Travelin Wengenin lisämaksullinen vaelluspaketti (280€/hlö) sisältää viisi oppaan johdolla tehtävää vaellusta eri puolilla Jungfraun aluetta. Opastuksen lisäksi vaelluspakettiin sisältyvät vaelluksilla tarvittavat paikalliskuljetukset. Lounaat eivät sisälly pakettiin. Sääolosuhteiden yms. vuoksi muutokset mahdollisia.
Allmend – Wengeneralp – Kleine Scheidegg:
Aloitamme vaelluspäivän lyhyellä junamatkalla, jonka jälkeen lähdemme kävelemään Allmendista kohti Kleine Scheideggin solaa. Kuuluisa risteyskohta on täydellinen paikka lounastaa ja ihailla ympärillä nousevia vuorenseiniä ja kauas avautuvia maisemia. T äältä voit halutessaan palata Wengeniin joko junalla, tai jatkaa vielä kävelyä Männlichenin kabiinihissille, jolla pääsee takaisin alas Wengeniin.
Pituus: 9 km, kävelyosuuden kesto 4 tuntia, nousua ja laskua 800 m.
Isenflug-Sulssee:
Rauhallinen ja maisemiltaan hieno vaellus, jossa saamme kulkea väljillä poluille ilman väkijoukkoja. Lauterbrunnenin kylästä bussilla Isenfluhiin, josta pienellä gondolihissillä ylös (Hissin kyytiin mahtuu joko 4-6 henkeä tai yksi lehmä!). Yläasemalta (n. 1500m) lähdemme kapuamaan kohti pientä Sulssee-järveä ja sen vieressä olevaa ihastuttavaa Lobhornhütten vuoristoravintolaa. Täältä käsin Schärlin näköalapaikalle. Paluu pääosin alamäkeä Mürrenbahnin hissin yläasemalle jonka kanssa alas Lauterbrunneniin.
Pituus: Pituus 10 km, kävelyosuuden kesto 5 tuntia, korkeusero nousua 400-500 m. ja laskua 900 m.
Lauterbrunnen – Mürren-Birg:
Lähdemme liikkeelle Grütschalpista kohti Mürrenia Mountain View Trailin vaelluspolkua pitkin Allmihubeliin Mürrenin kylän yläpuolelle. Täältä on mahdollisuus jatkaa nousua kohti Schilthornhütten ravintolaa ja Birgin hissiasemaa.
Birgistä voivat halukkaat jatkaa lisämaksullisella hissillä Schilthornin huipulle 2970 metriin, jossa sijaitsee hitaasti pyörivä Piz Gloria -ravintola, josta voi ihailla upeaa näkymää kaikkiaan yli 200 huipulle! Paikalla kuvattiin 1969 James Bond -elokuvaa Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa, rakennuksessa on myös interaktiivinen elokuvaan liittyvä näyttely.
Pituus: 14 km, kävelyosuuden vaihtelee reittivaihtoehdosta riippuen muutamasta tunnista kokopäivän vaellukseen, korkeusero vaihtelee reitistä riippuen 600-1500 metriin.
Vapaapäivä:
Voit patikoida omatoimisesti tai tehdä ainutlaatuisen junamatkan vuoren halki Euroopan korkeimmalle juna-asemalle Top of Europelle (3454 m.) ihailemaan Aletschin jäätikön kuuluisia maisemia. Voit myös pistäytyä esimerkiksi Interlakenin kaupungissa tai käydä tutustumassa vaikkapa Trümmelbachin putouksiin.
Eiger Trail (Grinderwald – Kleine Scheidegg – Wengen):
Aloitamme vaelluksen Grindelwaldista ja kävelemme aivan kuuluisan Eiger-vuoren pohjoisseinämän juurella. Tämän lähemmäksi et Eigerin hämmentävän jyrkkää seinämää enää kävelemällä pääse. Kleine Scheideggiin saavuttuamme istahdamme vielä hetkeksi virvokkeille ja jatkamme loppumatkan Wengeniin.
Kunto: Pituus 13 km, korkeusero 900m., kesto 5,5 h
Gimmelwald – Berghotel Obersteinberg – Stechenberg:
Viimeisenä päivänä teemme upean patikan Gimmelwaldista ylös Oberstainbergin alppihotellille 1800 metrin korkeuteen. Kuuluisalle hotellille pääsee ainoastaan jalkaisin, ja nousun jälkeen nautimme lounaan hotellilla hyvässä vaellusseurassa. Levähdettyämme tarpeeksi jatkamme matkaa laskeutumalla Follan kautta Stechelbergiin.
Pituus: 13,5 km, korkeusero 937 m., kesto 6-7 h
Paluupäivä:
Varhain aamulla junalla alas Lauterbrunneniin, josta kuljetus Zürichiin lentokentälle ja lento Helsinkiin.
You Travelin lisämaksullinen vaelluspaketti (280€/hlö) sisältää You Travelin oppaan suunnittelemat vaellukset, joiden vaativuustaso on 3. Hinta sisältää viisi vaellusta viikon aikana, vaelluksilla tarvittavat mahdolliset hissinousut ja paikalliskuljetukset sekä oppaan palvelut.
Wengenin kylä sijaitsee Jungfraun aluella, jota pidetään yhtenä Sveitsin kauneimmista.
Wengen on autoton kylä, johon pääsee Lauterbrunnenista Wengernalpbahn- junalla. Kylässä on siis mukavan rauhallinen tunnelma.
Wengen sijaitsee kolmen tunnetun vuoren Eigerin, Mönchin ja Jungfraun juurella.
Wengenissä järjestetään Lauberhornin maailman cupin syöksyn osakilpailu, se on myös Jungfraun vuoristomaratonin reitin varrella.
Wengenistä pääsee junalla Euroopan korkeimmalle rautatieasemalle Jungfraujochille. Siellä pääsee ihailemaan Aletschin jäätikköä.
Patikoille siirtymiseen käytetään tehokasta sveitsiläistä julkista liikennettä: junia, busseja ja köysiratoja.
Vaellusten taso on merkitty asteikolla 1-4. Asteikko on suuntaa antava ja kertoo vaellusmatkan keskimääräisen tasokuvauksen.
1 = Ykköstason vaelluksilla liikutaan pääasiassa helpommilla reiteillä, poluilla ja teillä, jotka kulkevat yleensä esim. alhaalla laaksoissa, jokien varsilla, rinteillä tai harjanteilla. Reiteillä on vain vähän korkeuseroja, eivätkä ne sisällä erityisiä taitoja vaativia kohtia.
2 = Kakkostason reiteillä liikutaan pääosin vähän teknistä taitoa vaativilla poluilla tai teillä. Reitit sisältävät pääosin loivia nousuja ja laskuja, joiden korkeuserot ovat maltillisia. Kakkostason reiteillä voi olla lyhyitä haastavampia tai teknisiä taitoja vaativia osuuksia.
3 = Kolmostaso sisältää paikoitellen teknisempiä tai hankalammin kuljettavia kohtia, kuten louhikkoa, kivikkoa, kapeita polkuja tai niiden lähellä sijaitsevia jyrkänteitä. Nousujen ja laskujen määrä kasvaa ja ne voivat olla pidempiä ja jyrkempiä. Reitin vaikeutta voi nostaa myös mahdollinen sijainti korkeammalla, jossa ilma on ohuempaa. Reitit ovat normaalisti myös pidempiä. Suositellaan henkilöille, joilla on suhteellisen hyvä kunto.
4 = Nelostasolla liikutaan pitkillä reiteillä, joilla on tärkeää pystyä etenemään riittävän nopeasti aikataulun vuoksi. Reitin sijainti voi olla useammin kohtuullisen korkealla ohuessa ilmassa. Etapit sisältävät kaikentyyppistä ja vaihtelevaa maastoa sekä teknisesti hankalampia olosuhteita, kuten jyrkänteitä, irtokiviä tai vaikkapa lunta ja äkillisesti vaihtuvia sääolosuhteita. Mukana kannetaan myös enemmän varusteita. Tyypillisesti reitti sisältää pitkiä ja jyrkkiä nousu- ja laskuosuuksia. Suositellaan hyväkuntoisille henkilöille.
YLEISTÄ
HUONEET
Majoitus kahden hengen tai yhden hengen huoneissa, joko kylän suuntaan pohjoiseen tai laakson suuntaan etelään. Kokolattiamatto, parivuode (erilliset patjat) tai 1h huoneissa yksi sänky, talletus, suihku/kylpy, wc ja hiustenkuivaaja.
SIJAINTI
HINTAAN SISÄLTYY