Vaikka reitit eivät Amalfissa ja Sorrentossa nousekaan kovin korkealle, tarjoavat ne kummasti haastetta ja edellyttävät varmaa askellusta osin kivikkoisilla poluilla. Päivittäin korkeuseroa kertyy keskimäärin noin 500-600 metriä ja satojen askelmien porrasosuudet pistävät pohkeet tosissaan töihin, reittien läheisyydessä voi paikka paikoin olla jyrkempiä seinämiä.
Kohteemme sijaitsee Sorrenton niemimaalla lähellä Napolia, jonka miellyttävä ilmasto, fantastiset maisemat ja kiireetön elämänmeno ovat kiehtoneet matkailijoita jo Antiikin Rooman keisareista lähtien. Turkoosina kimmeltelevä Välimeri pitää sään leutona ympäri vuoden, saa kukat kukoistamaan ja sitruspuiden hedelmät kypsymään. Amalfista voikin sanoa, että vaelluskohde tarjoaa todellista nautintoa kaikille aisteille!
Paitsi maisemistaan, Sorrenton niemimaa ja Amalfin rannikko tunnetaan myös viehättävistä kylistään, joiden kapeilla kujilla voi tuntea ajan pysähtyneen. Alue onkin merkittävä osa Italian historiaa, sillä keskiajalla se oli Venetsian, Genovan ja Pisan ohella yksi Välimeren mahtavista merivalloista. Vaaleilla valitut hallitsijat johtivat näitä valtioita, joten niitä pidetään nykyaikaisten demokratioiden esikuvina. Vielä tänäkin päivänä Amalfin symboli esiintyy Italian tasavallan virallisessa lipussa olevassa vaakunassa.
Menneisyyden merten hallinnan loistonpäivät ovat sittemmin vaihtuneet matkailun ja turismin voittokulkuun. Vaikka valtaosa saapuu tänne nauttimaan merestä ja auringosta, tarjoaa vuoristoinen niemimaa hienot puitteet myös patikointiin. Parhaat ajankohdat lomanvietolle löydät keväällä tai syksyllä, jolloin sää on sopiva ja vilkkain turistisesonki ei ole käynnissä. Kevät-ja syysmatkan aikana majoitus on kahdessa eri kohteessa, kaksi yötä vuoristossa sisämaassa ja neljä Amalfissa rannikolla.
Päiväetappien pituudet patikoilla ovat noin 10km ja ne kestävät tyypillisesti 4-6 tuntia, joten aikaa jää myös lomatunnelmasta ja ravintoloiden antimista nauttimiseen!
Ajankohta: 8.–15.10.2023 (su-su)
Opaskohde:
Kohteessa on You Travelin suomalainen matkanjohtaja.
Vaelluspaketti: You Travelin vaelluspaketti kuuluu matkan hintaan.
Vaativuustaso: 3
Alustava lentoaikataulu:
AY1761: HEL 07:45 – FCO 10:10
AY1762: FCO 11:10 – HEL 15:35
Lentokenttäkuljetus:
Roma Fiumicino – Sorrento noin 3,5 h
Bomarano – Roma Fiumicimo noin 3,5 h
You Travelin opas:
You Travelin oppaana Sorrenton ja Amalfin vaelluksilla toimii Sakke Kerimaa.
Amalfin matkaan sisältyy viisi oppaan johdolla tehtävää vaellusta. Opastuksen lisäksi vaelluspakettiin sisältyvät vaelluksilla tarvittavat paikalliskuljetukset. Lounaat eivät sisälly pakettiin. Sääolosuhteiden yms. vuoksi muutokset mahdollisia.
Monte San Constanzo e Punta Campanella: Bussimatka Terminin kylään, josta starttaa upea maisemareitti Sorrenton nimimaan kärkeen Punta Campanellalle. Punta Campanellallta voi halutessaan käydä katsomassa Seireenien luolaa (Grotta delle Sirene) jos kapeat portaat eivät päätä huimaa.
Pituus: 7,5 km
Kesto: noin 4 tuntia
Korkeusero: nousua ja laskua noin 510 m.
Via delle Sirene: Lähdemme kävelylle suoraan hotellilta seireenien reitille Via delle Sirenelle. Reitti on saanut nimensä Li Galli saarien mukaan joita voi ihailla koko reissun ajan. Legendan mukaan Odysseus taisteli juuri näiden saarien lähellä seireenien laulujen houkutusta vastaan.
Pituus: 8,6 km
Kesto: noin 5h
Korkeusero: nousua ja laskua noin 300 m.
Vapaapäivä: Sorrentosta käsin voit tehdä monenlaisia retkiä. Mahdollisuus myös lisämaksulliseen Pompein retkeen.
Siirtyminen: Laivat Napoliin ja Caprille
Siirrymme toiseen majoituspaikkaamme Bomeranon kylään (Ajomatka vajaa tunti) ylös Amalfin rannikolle. Tällä vietämme seuraavat 3 yötä. Majoittumisen jälkeen teemme hieman lyhyemmän vaelluksen lähimaastossa.
Monte Tre Calli: Aamupäivä nousu vaihtelevassa maastossa osin kivikkoisia uria ja polkuja kohti Monte Tre Callia 1100 metriin, josta avautuvat fantastiset maisemat koko Sorrenton niemimaan yli sekä Välimerelle ja rannikon saarille, kuten Caprille.
Pituus: 11-12 km
Kesto: noin 5 tuntia
Korkeusero: nousua ja laskua noin 600 m.
Jumalten Polku: Jumalten polku, Sentiero degli Dei on yksi Euroopan kuuluisimpia vaelluspolkuja. Reitti on normaalisti hyvin suosittu, mutta lokakuussa yleensä jo rauhallisempi. Se vie meidät Positanon kylän yläpuolella sijaitsevaan Nocelleen ja siitä edelleen alas Positanoon. Positanon vilskeestä ehdimme nauttia myös, ennen kuin saamme bussikyydin takaisin Sorrentoon
Pituus: 9 km
Kesto: 4-5 tuntia
Korkeusero: Nousua ja laskua 400 m.
Lähtöpäivä: Lähdemme kukonlaulun aikaan kohti Roomaa ja Fiumicinon lentokenttää.