Triesten helppotasoiset patikkareitit ovat kestoltaan keskimäärin n. 4-6 tuntia (ei sis. taukoja). Korkeusero vaelluksilla, nousua ja laskua n. 200-300m. Lisäksi yhtenä päivänä helppotasoinen pyöräretki.
Trieste sijaitsee Adrianmeren pohjukassa, aivan Slovenian rajan tuntumassa. Kaupunki omaa pitkän ja värikkään historian, jonka vaiheet näkyvät katukuvassa yhä tänä päivänä. Viimeiset sata vuotta Trieste on kuulunut Italiaan, mutta ruoka, rakennustyyli ja paikalliset tavat ovat saaneet vaikutteita myös lähellä sijaitsevista slaavilaisista naapureista Sloveniasta ja Kroatiasta.
Triestestä huokuu myös sen itävaltalainen menneisyys, jolloin kaupunki eli loistokkainta ja vaikutusvaltaisinta aikakauttaan. Kyseiseltä ajalta on peräisin ydinkeskustan tyylikäs arkkitehtuuri, jonka yhteläisyydet Itävaltaan ja sen pääkaupunkiin ovat selvästi näkyvissä. Syystäkin Trieste tunnetaan myös lempinimeltä pikku-Wien. Välimeren miellyttävässä ilmastossa viihtyivät aikanaan jopa Habsburgien hallitsijat, jotka viettivät ison osan vuotta kaupungissa.
Trieste on myös aina ollut merkittävä satama. Sen kautta kulkee nykyisin valtaosa Eurooppaan tulevasta kahvista ja monista muistakin hyödykkeistä. Triesteä pidetäänkin Italian kahvipääkaupunkina, eri kahvimakujen kirjo onkin lukematon. Paikallisten tavoin suosittelemme nauttimaan kupillisen jossain kaupungin lukuisista kahviloista!
Triesten viikko-ohjelmaan sisältyy eri puolelle kaunista rannikkoa suuntautuvat kolme patikkaa sekä yksi naapurimaa Slovenian puolelle tehtävä pyöräretkipäivä. Triesten patikat sopivat parhaiten säännöllisesti ulkoileville kuntoliikkujille. Ohjelma on Alppien rankempiin ja kivikkoisempiin polkuihin verrattuna helppo. Lisäksi maltilliset nousumetrit ja lyhyet päiväetapit jättävät mukavasti aikaa kaupungin lomatarjonnasta nauttimiseen.
Ajankohta: 16.–23.9.2023
Opaskohde:
Kohteessa You Travelin suomalainen vaellusopas
Vaelluspaketti: Oppaan vetämä vaellus- ja pyöräohjelma sisältyy matkan hintaan.
Kyläkorkeus: 0–672 m
Vaativuustaso: 1
Alueen kotisivut:
www.turismofvg.it/en
Alustava lentoaikataulu:
AY1783: HEL 16:30 – VCE 18:30
AY1784: VCE 19:15 – HEL 23:05
Lentokenttäkuljetukset:
Noin 1 h 45 min
You Travelin opas:
Triesten reiteillä Adrianmeren rannikolla You Travelin oppaana työskentelee Jenni Laine.
YLEISTÄ
HUONEET
SIJAINTI:
YLEISTÄ
HUONEET
SIJAINTI